Hanasaari
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus toimii Ruotsin ja Suomen kulttuurin, elinkeinoelämän ja kansalaisten välisten yhteyksien lisäämiseksi ja kehittämiseksi. Tätä tehtäväänsä Hanasaaren kulttuurikeskus toteuttaa luomalla edellytyksiä organisaatioiden ja ryhmien väliselle yhteistyölle sekä mahdollistamalla ihmisten kohtaamiset.
Hanasaari on myös tunnettu ja luotettava kongressikeskus, josta löytyvät sekä ajanmukaiset kokoustilat että tasokas ravintola ja oma hotelli.
Hanasaaren syntyvaiheet liittyvät Suomen ja Ruotsin yhteiseen historiaan. Ruotsin valtio antoi vuonna 1967 anteeksi suurimman osan viime sotien aikana Suomelle lainaamastaan rahasummasta. Tämän jälkeen tehtiin periaatepäätös ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen rakentamisesta Suomeen, ja suunnittelutyö alkoi. Hanasaari vihittiin käyttöönsä 1.6.1975.
Hanasaari on kulttuurikeskus, jonka päätavoitteena on edistää ja monipuolistaa Ruotsin ja Suomen välistä yhteistyötä kulttuuri- ja yhteiskuntaelämän eri saroilla. Seminaarien, taidenäyttelyiden, kirjailijavierailijoiden, konserttien, elokuvien ja muiden tilaisuuksien muodossa jaetaan ajankohtaista tietoa sekä käydään jatkuvaa vuoropuhelua maidemme välillä. Viime vuosina Hanasaaren toiminnassa on painottunut myös eurooppalainen näkökulma, joka on osoittautunut kahden välistä kulttuurivaihtoa rikastuttavaksi tekijäksi. Osan tapahtumista Hanasaari järjestää itse ja osan joko yhden tai useamman yhteistyötahon kera.
Bussiyhteydet Hanasaareen ovat ensiluokkaiset ja tiheät.
Hanasaaren kulttuurikeskukseen pääsee Helsingistä kaikilla Länsiväylää liikennöivillä busseilla (Espoon lähiliikennebussit 102-166 sekä bussit esim. Kirkkonummelle, Inkooseen tai Hankoon). Espoon lähiliikennebussit lähtevät Kampin uudesta terminaalista lähtölaitureilta 42-55. Ajomatka Helsingin linja-auto-asemalta on 5-15 minuuttia.
Linja-autoaikataulut Reittioppaasta www.ytv.fi (Lähdöt Helsingistä Kampin terminaalista muutaman minuutin välein.)
Kävelymatkaa bussipysäkiltä kulttuurikeskuksen ovelle on n. 300 m.


